Palanen elämääni

Moi! Tässä postauksessa on vähän rennompia kuulumisia, ja mukana myös mun 13.1 ottamia kuvia. Tässä on muutama lintukuvakin, joita joudun vähän zoomaamaan että ne näikyisi teillekin. (En tiedä mitä Blogger teki kuvien laadulle...) Aloitetaan nyt vaikka siitä, mitä olen yleisesti vapaa-ajalla tehnyt.  Kosketinsoitinta on tullut soiteltua lähes päivittäin, ja koitankin nyt lähiaikoina alkaa opettelemaan nuottien lukua. Kirjoja olen myös lueskellut aika ahkerasti, ainakin jo viisi kirjaa tämän vuoden puolella. Bujoa olen tehnyt vanhaan malliin, ja tein vanhasta instagramin piirrostilistä nyt myös bujotilin. Valokuvaamistakin olen harrastanut aina aurinkoisina päivinä. Tallilla olen käynyt normaaliin tahtiin, ja tunneilla olen mennyt enimmäkseen Puksulla. Tuntiryhmämme on vähän muuttunut talven aikana, mutta nyt se vaikuttaa minun tasolleni aika sopivalta.  Kultsilla ratsastan lauantaisin, ja toisinaan silloin Puksullakin. Meillä on Puksun kanssa aiemmin ollut vähän

Tarinan lopussa on jotkin erikoiset sanat selitettynä. - Esinäytös - Ensin oli vain mustaa. Tummaa, tyhjää pimeyttä ja hämärää synkkää metsää kaikkialla. Sitten ruskea kolli näki tähtien valon yllään. Yksi tuikkivista valoista alkoi yhtäkkiä voimistua, kasvaa ja siitä muodostui säihkyvä kermanvärinen tähtikissa, jonka turkki säihkyi hopeisena. Naaras asteli taivaalta alas, alas yksinäisen kollin luo. Mutta yhtäkkiä hän huomasi ettei ollutkaan yksin, vaan hänen kaikki kolme ystäväänsäkin olivat paikalla. - Kuka tuo on? liekinvärinen naaras hämmästeli. - Älkää pelästykö, nuoret kissat. Minulla on teille tärkeää asiaa, tiedättehän, no teidän erityisistä taidoistanne, naaras kertoi. - Mistä erityisistä taidoista? Ja kuka kumma sinä olet? Vaaleanharmaa kolli kysyi. - Olen Hunajalehti, kaukaisen klaanin vanha parantaja. Ja minä tarkoitan sitä taitoa, jolla kukin teistä osaa käsitellä omaa… elementtiään. Siis tulta, maata, ilmaa ja vettä. Pitkän matkan päässä täältä, siell