Missä Olen Ollut?

Hei.

No, vastaus on yksinkertainen: milloin missäkin. Mutta se ei ehkä riitä selittämään epäaktiivisuuttani täällä blogin puolella. 

Onhan minulla ollutkin kaiken näköisiä menoja; olin yhden yön Turussa juhannuksena, jonka jälkeen miltei heti lähdin viiden yön mittaiselle partioleirille joka taitaa jäädä viimeisekseni, ja tallillakin on tullut käytyä normaaliin tahtiin. Muutenkaan en ole ollut paljoa kirjoitustuulella eikä niitä ideoitakaan ole sadellut kuin tuota vettä lähiaikoina. Nyt kuitenkin pienen tauon jälkeen ideoita on muutama, ja koitan toteuttaa niitä nyt tasaisesti. En saanut kaikkia kuulumisiani tiivistettyä yhden postauksen pituiseksi, joten niistäkin on tulossa jonkinmoista juttua tänne. Siitä huolimatta, että ideoita on, te voitte nyt myös lähettää minulle niitä. Klikkaa > TÄSTÄ <  ja kirjoita sinne ideasi.

Valitettavasti en saanut edes blogin 1v. synttäreiden aikaan, 26. kesäkuuta minkäänmuotoista postausta aikaan. Olen kyllä yllättynyt, miten nopeasti koko vuosi onkaan mennyt. Tämä on 44 postaus koko blogissani, joka on minulle aika iso määrä. Olen melko ylpeä siitä, että olen pystnyt pitämään koko blogin ylipäätään pystyssä näinkin kauan. Mutta niin.
En tiedä onko minulla enää mitään sanottavaa tähän postaukseen. Kiitos kun olette lukeneet postauksiani, ja toivottavasti tulette tekemään niin vielä jatkossakin!

Artsy

Kiitos kun luitte! Moikka!

Kommentit

Suosituimmat postaukset

Bullet Journal - mikä se on?

Joulukalenteri luukku 20: Schleich- kuvia

Marsujen kuulumiset

Ensimmäinen postaukseni