Amerikan matkat osa 1/2

Hei.

Joku ehkä huomasikin että "julkaisin" tämän postauksen jo toissapäivänä niin, että siinä näkyi vaan otsikko ja tekstin julkaisuaika. Lupailin teille myös (niille joilla on mun numero ja WhatsApp) että tämä postaus olisi tullut jo noin viikko sitten, mutta on ollut paljon menoja ja muuta, ja osasyynä oli myös ettei ole huvittanut tehdä. No, kuitenkin olen nyt saanut tämän teille aikaiseksi, joten olkaapa hyvät!

Amerikan matkat osa 1

Olemme olleet Amerikassa kaksi kertaa ja kerron ensin aiemmasta reissusta.

Ensimmäisellä reissulla täytin viisi vuotta, eli se oli vuonna 2011. Lensimme Helsingistä Oaklandiin, joka sijaitsee San Fransiscon naapurissa Kalifornian osavaltiossa. Matka oli pitkä ja kone oli tosi iso. Siellä oli jokaiselle istumapaikalle oma tabletin kokoinen näyttö, jolta pystyi katsomaan joitain elokuvia ja ohjelmia ja pelaamaan paria peliä. Perillä vuokrasimme asuntoauton ja lähdimme kiertämään sillä tuota maan länsiosaa kuuden viikon ajaksi. Suuntasimme ensiksi koilliseen kohti osavaltion pääkaupunkia Sacramentoa. Matka kulki viininviljelyalueiden läpi, muunmuassa Napa Valleyn :D. En muista millaista Sacramentossa oli, mutta kiertelimme kuulemma kaupungilla lämpimässä  (läkähdyttävässä) auringonpaisteessa. Eräs talo oli pyramidin näköinen ja joessa oli hienoja siipiratasaluksia. Kävimme myös keinumassa koulumuseon pihassa olevassa keinussa.

 Tässä muutama kuva Sacramentosta 



Sacramentosta suuntasimme kohti Yosemite- luonnonpuistoa. Pohjoinen reitti puistoon oli kuitenkin lumen vuoksi suljettu ja jouduimme muuttamaan suunnitelmia ja jättämään tuon matkakohteen tällä kertaa väliin. Niinpä asuntoauton nokka käännettiin kohti Nevadan osavaltiossa sijaitsevaa neonvalomerta eli Las Vegasin kaupunkia. Matkalla ajoimme Death Valley- luonnonpuiston läpi. Paikka on Yhdysvaltojen kuivin, kuumin ja matalin. Siellä ei pitkään tehnyt mieli pysähtyä. Saavuimme Las Vegasiin päiväaikaan joten valot eivät olleet vielä näyttävimmillään. Löysimme paikan autollemme aivan Circus Circus- nimisen kasinon läheltä. Kasinon yhteydessä oli iso sisähuvipuisto vuoristoratoineen. Kävimmekin siellä yhtenä päivänä, ja oli tosi hauskaa. Kasinolla oli myös ilmaisia sirkusesityksiä joita kävimme katsomassa. Las Vegasissa on paljon nähtävää ja eri kasinot kilpailevat keskenään: on Egyptin pyramidi, Venetsian kanaalit, Vapaudenpatsas ja Eiffeltorni vetonauloina. Bellagio- kasinon edustalla voi nähdä upean suihkulähdeshown ja kadulla voi törmätä kahteen "aitoon" Elvikseen yhtä aikaa... Kasinoiden sisällä on hyvin tarkat säännöt siitä etteivät lapset näe kun aikuiset pelaavat kolikkopelejä (sisälle saavat silti tulla xD). Viimeisenä päivänä Las Vegasissa kävimme Stratosphere- nimisessä kasinossa johon kuuluu 350 metriä korkea torni (Näsinneula on 134m). Maksoimme hissin huipulle ja isäni lisäksi pääsymaksun tornin huipulla oleviin kolmeen huvipuistolaitteeseen! Pelkkä katselu pelotti todella paljon (ainakin äitiäni).

 En löytänyt Las Vegasista otettuja
kuvia näiden kahden lisäksi.
Nämä ovat siis Stratospherestä.

 Las Vegasista matka jatkui Hoover- nimiselle isolle padolle joka sijaitsee Nevadan ja Arizonan rajalla Colorado- joessa. Pysähdyimme padolla ja tutustuimme siihen sekä siitä kertovaan museoon. Tuolloin olin niin pieni että en ymmärtänyt käynnistä paljoa, joten olisi kiva käydä siellä uudestaan.


 Kauniin näköinen joki :)

Joku pinkki maasturi joka oli osunut kameraan :D

Seuraava kohteemme oli Grand Canyonin kansallispuisto, joka olikin tosi upea paikka, mutta matkalla sinne pysähdyimme kahdessa vanhan Route 66- reitin varrella sijaitsevassa kaupungissa: Kingman ja Flagstaff. Kingmanissa kävimme intiaanimuseossa, sekä Route 66- museossa. Museon pihalla tapasimme myös muita suomalaisia matkailijoita.

 Route 66- museosta
Intiaanimuseosta

Flagstaffissa menimme leirintäalueelle joka sijaitsi San Fransisco -nimisen vuoren juurella. Aamulla heräsimme yllätykseen; yöllä oli satanut lunta ja meillä oli kesärenkaat eikä juurikaan säähän sopivaa vaatetusta... Tämän vuoksi jouduimme jäämään paikkaan vielä toiseksi yöksi. Lähdimme kävellen käymään paikallisessa uimahallissa (veljeni oppi uimaan siellä :D).
Seuraavana aamuna pääsimme suuntaamaan kohti Grand Canyonia. Yövyimme alueella pari yötä. Ensimmäisenä päivänä patikoimme Bright Angel Trail- nimistä polkua joka vei alas kanjoniin. Emme menneet koko matkaa koska se oli tosi pitkä, ja levähdimme useamman kerran. Polku meni vuoren viertä pitkin eikä siinä ollut aitaa tai muutakaan joka olisi turvannut matkantekoa. Jotkut kulkivat  muulien selässä. Retki oli aika rankka lähes viisivuotiaalle korkeuseron vuoksi.
Toisena päivänä pääsimme näkemään kanjonin valtavaa aluetta ilmasta käsin, nimittäin helikopterista. Kyydissä oli myös muita matkailijoita mutta ei suomalaisia. Maisemat olivat kyllä tosi upeita kuten kuvista näkyy.


 Tässä vähän Grand Canyonin jylhiä maisemia 



Tämä ei välttämättä ole sieltä, mutta hieno 
on kuitenkin!

Myös seuraava kohteemme oli luonnon muodostuma, Meteor Krater, joka on syntynyt suuren meteoriitin törmätessä maahan. Paikalla oli museo, jossa kerrottiin kraatterin synnystä ja näytteillä oli myös osa meteoria. Kraatterin reunalle pääsi oppaan kanssa, ja se oli tosi iso. 
Tämä ei ole mikään erittäin hyvä kuva, mutta tästä
erotti parhaiten kuinka iso kraatteri oikeasti oli 
kyseessä. Kaikissa muissa selkeissä kuvissa oli nimittäin 
joku perheenjäsenemme jokaisessa.

Luontokohteiden jälkeen vuorossa oli kaupunki Albuquerque joka on New Mexicon osavaltaion suurin kaupunki. Kävimme siellä luonnonhistoriamuseossa, jossa esiteltiin muunmuassa seudulta löytyneiden dinosauruksien jäännöksiä. Olisimme halunneet mennä Sandia Peak- nimiselle vuorelle kaapelihissillä, mutta sää oli liian tuulinen jotta laite olisi voinut olla käytössä. Niinpä lähdimme asuntoautolla kiipeämään vuoren huipulle johtavaa tietä. Perillä patikoimme vielä ylemmäs. Matkalla oli lumisia aluieita ja perillä kivestä rakennettu "mökki" ja huikeat näköalat kaupunkiin.

New Mexicon jälkeen suuntana oli jälleen uusi osavaltio, Texas, ja siellä aivan Meksikon rajalla sijaitseva El Pason kaupunki. Leirintäalueella vietetyn kuuman yön jälkeen aikomuksemme oli käydä Meksikon puolella mutta Yhdysvaltain rajaviranomaiset eivät suositelleet sitä koska se on Meksikon vaarallisimpia kaupunkeja.

Näiden kaupunkien jälkeen oli historiallinen kohde nimeltään Tombstonen kaupunki. Siellä oli 1800- luvun lopun rakennuksia "lännen kulta-ajoilta". Kävimme katsomassa Tombstonen taistelusta kertovan esityksen, josta ei toimintaa puuttunut.

 Tässä kuva näytelmästä...
... Ja tässä kaupungista.

Nyt edessä olikin pitkä ajomatka, ja suuntana eteläisen Kalifornian San Diego. Löysimme upean leirintäalueen joka oli meren rannalla. Lisäksi siellä oli kivat allasalueet. Kaupungissa pääkohteemme oli Sea World- teemapuisto. Siellä oli huvipuistolaitteiden lisäksi erilaisia eläinesityksiä: miekkavalas, delfiini, ja hylkeet. Olimme puistossa kaksi aurinkoista päivää. Tuolloin vietin viisivuotis- syntymäpäivääni.

 Saukko ja hylje

Sesame streetin Elmo ja Abby Cadabby, joka minulla 
onkin pehmona täältä ostettuna
 Miekkavalas

San Diegosta suuntasimme rannikkoa pitkin kulkevaa valtetie 1:tä kohti pohjoista. Ohitimme Los Angelesin tällä reissulla siellä käymättä. Neljätoistakaistainen moottoritie oli kuitenkin jo sinänsä nähtävyys :D.
Seuraava turistikohde oli Hearst Castle eli museoitu lehtimogulin (repesin tälle sanalle xD) "kesämökki". Kartanossa  on yhdistelty eri tyylejä ja aikanaan siellä on ollut paikan omistaneen William Hearstin vieraana monia sen ajan kuuluisuuksia ja poliitikkoja, esim. Charlie Chaplin ja Winston Churchill.
Matkamme päättyy San Franciscoon jossa yövyimme muutaman yön hotellissa nimeltä Renoir. Huomasimme tätä postausta kirjoittaessamme että kyseistä hotellia ei enää ole, vaan se on nykyään nimella San Francisco Proper Hotel. Ensimmäisenä iltana oli tietysti testattava kuuluisia Cable careja eli kaapeliraitiovaunuja. Kävimme myös shoppailemassa. Päivien aikana kävimme Fisherman's Wharfilla sijaitsevassa Pier 39 laiturilla katsomassa muunmuassa kuuluisia hylkeitä ja söimme siellä Hard Rock Cafessa.  Lähdimme sieltä myös lautalla kuuluisalle Alcatrazin vankilasaarelle. Saaren vankila ei tosin ole hekteen ollut enää käytössä. Myös Lombard Street ja kaupungin maamerkki Golden Gate oli pakko nähdä.
Hotellimme

Kaapeliraitiovaunu
 Hylkeitä lekottelemassa :D
Kosteita tunnelmia.
Lombard Street
Siinä on Golden Gate kaikessa komeudessaan :D
 Tästä näkee kuinka paksua tuo "tanko" oikeasti on.


 Tunnelit
 Minä, isoveljeni ja isäni. Osaatte
 varmaan arvata kuka on kuka.
 Tässä vielä joitain kuvia.




 Pikkuminä meritähtien kimpussa

Jatkoimme postaukseen asioiden lisäämistä pitkään koska postauksen putkeen tekeminen olisi ollut raskasta. Toivottavasti ymmärrätte että näin pitkän ja tapahtuman täyteisen matkan kirjoittamisessa sekä vanhan ja väsyneen tietokoneen muistista seitsemän vuotta vanhojen kuvien kaivelemisessa kestää aika kauan, mutta halusin kuitenkin tämän jo teidän nähtäväksi. Olen suunnitellut paljon postauksia lähes valmiiksi, joten niitä on kyllä tulossa.

Haluan lopuksi vielä kiittää vanhempiani joiden tiedoilla tämä postaus on suurimmaksi osaksi koottu. He ovat myös ottaneet lähes kaikki kuvat. Kirjoituksessa on kuitenkin vaan osa pitkän reisumme tapahtumista, mutta kuitenkin kaikki tärkeimmät.

Ja nyt tämä on siis ihan kokonaan valmis!

Linkit






Kommentit

Suosituimmat postaukset

Bullet Journal - mikä se on?

Joulukalenteri luukku 20: Schleich- kuvia

Marsujen kuulumiset

Ensimmäinen postaukseni