- Koko tarina -

Tarinan lopussa on jotkin

erikoiset sanat selitettynä.

- Esinäytös -

Ensin oli vain mustaa. Tummaa, tyhjää pimeyttä ja hämärää synkkää metsää kaikkialla. Sitten ruskea kolli näki tähtien valon yllään. Yksi tuikkivista valoista alkoi yhtäkkiä voimistua, kasvaa ja siitä muodostui säihkyvä kermanvärinen tähtikissa, jonka turkki säihkyi hopeisena. Naaras asteli taivaalta alas, alas yksinäisen kollin luo. Mutta yhtäkkiä hän huomasi ettei ollutkaan yksin, vaan hänen kaikki kolme ystäväänsäkin olivat paikalla.
- Kuka tuo on? liekinvärinen naaras hämmästeli.
- Älkää pelästykö, nuoret kissat. Minulla on teille tärkeää asiaa, tiedättehän, no teidän erityisistä taidoistanne, naaras kertoi.
- Mistä erityisistä taidoista? Ja kuka kumma sinä olet? Vaaleanharmaa kolli kysyi.
- Olen Hunajalehti, kaukaisen klaanin vanha parantaja. Ja minä tarkoitan sitä taitoa, jolla kukin teistä
osaa käsitellä omaa… elementtiään. Siis tulta, maata, ilmaa ja vettä. Pitkän matkan päässä täältä, siellä
mistä tulen, on neljä klaania. He tarvitsevat vaikeina aikoinaan teidän omalaatuisia taitojanne ja
viisautta, jota kannatte mukananne.
Neljä kissaa katsoivat hämmästyneinä toisiaan.

- Tulee kaksi kissaa, jotka kertovat teille lisää ja johdattavat klaanien luokse.
- Milloin? Milloin näemme heidät? - Kärsivällisyyttä. Nyt, kerätkää voimia matkalle.

Utuinen tähtikissa alkoi haalistua pois kissanelikon kysymystulvasta piittaamatta.

tähtien tuike oli silti yhä läsnä, ja se rauhoitti ja lähetti kissat syvien unien luo.

Luku 1

Pisaraturkki heräsi lintujen lauluun ja aamunsarastukseen. Utuinen auringonvalo siivilöityi soturien pesän lehtikaton rakosista sisään. Naaras venytteli, haukotteli makeasti ja asteli ulos. Kaikki näytti olevan mallillaan; varapäällikkö Punahäntä valmisteli aamupartiota, kissat alkoivat heräillä ja Ruskatähtikin tuli pesästään hieman vielä väsyneen näköisenä.

- Pisaraturkki! Tulisitko pesälleni? Hän yllättäen kutsui.
- Tottakai, vastasin ja menin ruskean kollin perässä hänen pesäänsä oviaukon saniaisten lävitse.

Pesässä oli hämärää mutta siistiä. Asetuin istumaan sisäänkäynnin viereen Ruskatähden nukkumasammalia vastapäätä, joille hän asettui istumaan.
- Minä… näin äsken unen. Se oli Tähtiklaanilta. Hunajalehti, klaanin vanha parantaja kertoi siinä minulle, että klaaneille tulee vaikeuksia, mutta on olemassa neljä kissaa jotka voivat auttaa. Minun pitää lähettää heitä hakemaan kissa, jolla on erityinen suhde Tähtiklaaniin ja valitsin tottakai sinut.

Pisaraturkki tuijotti hämmästyneenä päällikköään. Hänkö hakisi jostain kaukaa neljä aivan erityistä kissaa tänne?
- Y-yksinkö minun pitää mennä? Naaras änkytti yhä hämmentyneenä.
- Ei, saat valita yhden seuralaisen matkalle. Luota minuun, valitsin tehtävään sinut koska olet saanut
unia ennenkin Tähtiklaanilta, toisin kuin soturit yleensä, ja etenkin koska olet vahva ja viisas soturi.

Pisaraturkki oli hyppiä innosta. Tämä oli suuri luottamuksen osoitus hänen klaanipäälliköltään! Ja hänellä oli hyvä seuralainenkin mielessä. Haukankynsi, hänen seikkailunhaluinen kumppaninsa tulisi mielellään mukaan.
- Otan vastaan tehtävän, Ruskatähti, Harmaa pilkullinen naaras ilmoitti kumartaen. - Ja jos sopii, Haukankynsi voisi tulla mukaani, hän jatkoi.

Ruskatähti hymyili ja nyökkäsi hyväksyvästi. - Uskoinkin, että ottaisit hänet. Hän on hyvä ja vahva soturi ja olette yhdessä voimakkaat. Jos sinulle sopii, voisit lähteä matkaan muutaman yön päästä. Mutta ennen sitä, harjoittele tärkeimmät yrtit Harmaahännän luona ja kerää voimia, hän päätti vakavoituen.
- Selvä. Menen nyt kertomaan Haukankynnelle tästä. Kiitos, että valitsit minut, Pisaraturkki maukaisi vielä kumartaen uudestaan ja peruutti ulos pesästä.

Hänestä tuntui, kuin hänen tassunsa olisivat leijailleet hänen mennessään kertomaan matkasta tummanruskealle kumppanilleen.

Hänen mieleensä hiipi kuitenkin muutamia kysymyksiä tulevasta koitoksesta. Keitä ne kissat olivat? Ja miten kummassa hän löytäisi heidät, kun he voivat olla missä vain?

OLI KULUNUT KOLME YÖTÄ siitä, kun Ruskatähti kertoi Pisaraturkille unestaan. Hän ja Haukankynsi olivat levänneet ja syöneet, mutta ennen kaikkea valmistautuneet tulevaan. Nyt Pisaraturkki osasi kaikki hyödyllisimmät yrtit ja niiden käyttötarkoitukset ja kumpikin heistä oli terästänyt taistelutaitojaan. Tuleva yö olisi viimeinen ennen lähtöä. Pisaraturkki ei vieläkään ollut saanut mitään merkkiä siitä, mihin päin heidän olisi tulema lähteä. Nyt hän katseli soturien pesän ulkopuolella tähtitaivasta ja pyysi hiljaa mielessään, että tänä yönä hänelle kerrottaisiin. Hän työntyi soturien pesään ja asettui Kotkankynnen viereen sananjaloilla ja sammallilla pehmustetulle nukkumapaikalle. Nukkuvien kissojen lämpö ja tasainen tuhina saivat hänet pian nukahtamaan.

Pisaraturkki nousi pedillään ylös. Kuu kumotti suurena taivaalla, ja tähtien tuike naaraan yllä oli epätavallisen kirkasta. Kissat nukkuivat aivan hiljaa ja paikallaan, lähes luonnottoman kivettyneinä. Pisaraturkki ei kuitenkaan ihmetellyt sitä, vaan astui pesästä ulos laajalle aukiolle. Leirin sisäänkäynnissä vahdissa istui eräs nuoremmista sotureista, Seittikäpälä, ja hänkään ei näyttänyt huomaavaan kun Pisaraturkki heilautti hänelle häntäänsä ulos mennessään. Ilma oli raikas ja lämmin, ja tuttu, makea tuoksu pyörteili yhtäkkiä hänen ympärillään. Pian Hunajalehti tassutti hänen luokseen jostain, kuin tyhjästä.
- Olet varmaankin jo odottanut minua, hän totesi.
- No todellakin! Kuule, mihin ihmeeseen meidän pitäisi edes lähteä?
- Minä näytän. Seuraa perässäni.

Hunajalehti lähti kiitämään metsän poikki kohti Ilmaklaanin ja Tuliklaanin välistä rajaa. Pisaraturkin käpälät olivat höyhenenkevyet, ja tuntui kun hän olisi jaksanut juosta loputtomiin.

He matkasivat klaanien reviirien ohi, hiirenhiljaisen ukkospolun yli vuorille saakka. Parantaja pysähtyi korkean vuoren huipulle.
- Näetkö tuon joen? Hän kysyi ja osoitti hännällään vuorenrinteeltä alkavaa pientä vesiputousta, joka jatkui niin kauas kuin Pisaraturkki jaksoi katsoa. Hän nyökkäsi, ja parantaja jatkoi: - Seuratkaa jokea. Se päättyy kaukana metsien takana pieneen järveen. Sen ympärillä jossain neljä kissaa asuvat. Ja muista: niin kauan kuin vesi haluaa virrata, maa haluaa sitoa, ilma haluaa pyörteillä ja tuli haluaa palaa, te tarvitsette näiden kissojen viisautta.
- Mitä tarkoitat? Emme me halua mitään polttaa..

Hunajalehden kuvajainen häilyi kuitenkin jo pois, ja jäljelle jäi vain hänen hiljaiset kuiskauksensa: -Tuli haluaa polttaa… vesi haluaa virrata… ilma haluaa pyörteillä… maa haluaa sitoa… tuli haluaa…..

Pisaraturkki säpsähti hereille. Hän oli hengästynyt ja hikinen. Tällä kertaa ulkona oli jo valoisampaa, ja soturitkin näyttivät heräilevän ja liikehtivän. Haukankynsi nousi hänen vieressään ylös ja toivotti hyvää huomenta.
- Huomenta, Pisaraturkki naukui yhä hengästyneenä.
- Onko kaikki hyvin? Haukankynsi tiedustelee.

Tietenkin, Pisaraturkki ajattelee. Kyllä hänen kumppaninsa huomaa milloin hänellä ei ole kaikki hyvin.
- Sain Tähtiklaanilta unen. Mutta mennään juttelemaan siitä ulos, etteivät muut herää.

He siirtyivät pesän ulkopuolelle ja Pisaraturkki selosti unensa nopeasti.
- Kummallista. Ymmärrätkö sinä, mitä ne ‘tuli haluaa polttaa’ ja ‘vesi haluaa virrata’ ja muut tarkoittavat? Haukankynsi kysyi.

Pisaraturkki pudisti päätään. - En ole varma, mutta niillä voisi olla jotain tekemistä klaanien kanssa. Niiden nimethän täsmäävät näihin Hunajalehden mainitsemiin; Tuliklaani, Maaklaani, Ilmaklaani ja Vesiklaani.
- Totta. No, ehkä Tähtiklaani näyttää sinulle jotain matkamme aikana, kolli tuumi. - Ja ainakin me nyt tiedämme, mihin mennä, hän lisäsi tyytyväisenä.
- Niin, olisikin varmaan kohta aika lähteä. Menen ilmoittamaan Ruskatähdelle, Pisaraturkki huokaisi
haikeasti.

Hänen olisi varmaan pitänyt olla iloisempi, mutta häntä niin jännitti lähteä ja jättää taakse kaikki tuttu; klaani, metsä, päivittäiset soturintyöt…
- Pisaraturkki! Oletteko te nyt lähdössä? Ruskatähden ääni havahdutti naaraan ajatuksistaan.
- Huomenta, Ruskatähti, Pisaraturkki kumarsi klaanipäällikölleen. - Kyllä, luulen että meidän olisi
parasta lähteä nyt niin ehdimme päivän aikana mahdollisimman pitkälle.

Punaruskea kolli nyökkäsi, hyppäsi aukion keskellä olevan kannon päälle jonka luona klaani kokoontui, ja kutsui kaikki koolle:  - Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Puhujankannolle klaanikokoukseen!

Kissat alkoivat kerääntyä kannolle ja monet taisivatkin jo käsittää mistä oli kyse; he vilkuilivat Pisaraturkkiin ja Haukankynteen hieman kaihoisin katsein.

Kun kaikki olivat koolla Ruskatähti aloitti. - Kuten varmaan muistattekin, tänään on aika Haukankynnen ja Pisaraturkin lähteä matkaan. Oletan, että Pisaraturkki on saanut jonkinlaisen merkin Tähtiklaanilta siitä, mihin päin lähteä, hän maukui ja katsoi kysyvästi vaaleaan naaraaseen; tämä nyökkäsi, ja Ruskatähti jatkoi: - Kyllä vain, on hän saanut. Kun kokous päättyy, voitte hyvästellä matkalaiset.

Päällikkö hyppäsi Puhujankannolta alas ja asteli suoraa päätä parantajan pesään. Varmaan hakee meille voimaa antavia yrttejä, Pisaraturkki tuumi.
- Hei sitten, Pisaraturkki, hän kuuli tutun äänen takaansa.

Pöllöturkki, hänen vanhin ystävänsä seisoi siinä kaihoisa ilme silmissään.

Pisaraturkki puski tätä ja maukui: - Ethän unohda minua?
- En tietenkään, senkin hölmö karvapallo. En unohda sinua ikinä!

Muutkin parveilivat kissakaksikon ympärillä sanomassa hyvästejään. Sitten, kun kaikki olivat sanoneet sanottavansa, Haukankynsi naukui: - Lähdemme Ilmaklaanin rajaa pitkin vuorien yli. Siellä on joki, jota seuraamme aina pienelle järvelle saakka. Siellä neljä kissaa asuvat.

Pian paikalle saapui klaanin parantaja Tillihäntä Ruskatähti vanavedessään. Harmaa naaras pudotti kummankin soturin eteen yrttikäären, joiden sisällöt he söivät. Kun he olivat valmiit, he heilauttivat häntäänsä vielä viimeisen kerran klaanilleen. Sitten kaksi vieri vieressä kävelevää kissaa katosivat piikkipensastunnelin läpi kirkkaisiin aamuauringon säteisiin.

Luku 2

OLI JO LÄHES AURINKOHUIPPU, kun Pisaraturkki ja Haukankynsi olivat ukkospolun reunalla. Äänekkäitä hirviöitä suhahteli ohi tiuhaan ohitse,eikä vaikuttanut löytyvän rakosta josta olisi voinut mennä toiselle puolen.
- Nyt alkaa hiljetä, Haukankynsi huomautti. - Kun sanon ‘nyt’ juostaan nopeasti yli.

Pisaraturkki nyökkäsi jännittyneenä. Hän ei ollut koskaan ylittänyt tätä suurta ukkospolkua, jos häneen unireissuaan ei lasketa.

Liian pian tie hiljeni, jolloin Haukankynsi huusi “Nyt!”. He lähtivät ylittämään reippaasti ukkospolkua, jonka pinta oli kova ja haiseva. Uuden hirviön jyrinä alkoi jo kuulua kauempaa, mutta he pääsivät onneksi yli ennen sen tuloa. Kumpikin kissa huokaisi helpottuneena, ja he jatkoivat matkaansa kohti vuoria.

Kissat matkasivat nummien yli hiljaisuuden vallitessa. Aurinko jatkoi matkaansa vuoren taa, ja alkoi jo hämärtää.
- Kuule, minulla on jo ihan hirveä nälkä. Olemme kävelleet koko päivän! Haukankynsi huudahti ja hidasti vauhtia. - Mitä jos pysähdyttäisiin metsästämään vaikka tuolla vuoren juurella olevaan metsikköön ja etsittäisiin sieltä vaikka nukkumapaikka?

Pisaraturkki ei ollutkaan pieneltä jännitykseltään huomannut nälkää, joka tuntui yhtäkkiä kovinkin kovalta.
- Olet oikeassa. Meidän on hyvä pysähtyä vähän lataamaan akkuja, niin jaksamme huomenna taivaltaa taas lisää.

Metsikössä oli alkunäkemältä hiljaista ja rauhallista. Pisaraturkin kuitenkin vähän haisteltua hän huomasi riistan hajua ja kuuli hiirten rapistelua. He metsästivät nopeasti ja saapuivat sitten erään suuren tammen alle syömään.
- Tämän tammen juurakossa voisi olla ihan hyvä nukkua, vai mitä sanot? Haukankynsi ehdotti.

Paikka näytti sopivalta, ainakin suurinpiirtein suojaisalta ja ehkä ihan lämpimältäkin.
- Sopii, Pisaraturkki nyökkäsi.

He asettuivat mukavasti vieretysten tammen juurakosta muodostuvaan kuoppaan ja nukahtivat pian.
- Vesi haluaa virrata… maa haluaa sitoa…

Kylmät kuiskaukset tulivat jälleen Pisaraturkin uniin. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mitä ne tarkoittivat, mutta ne piinasivat häntä jälleen koko yön.

Aamulla hän heräsi varhain tunteeseen, että kumppanin lämmin, tuhiseva keho oli kadonnut johonkin. Naaras nousi ja venytteli, ja huomasi Haukankynnen kävelevän puiden lomasta hänen luokseen.
- Kävin vielä metsällä, niin pääsemme matkaan mahat täysinä, hän maukui ja asettui syömään rastasta.

Pisaraturkki söi oravansa, ja he lähtivät jälleen matkaan.

Vuori näytti sen juurelta kovin suurelta, mutta he lähtivät silti kapuamaan sitä. Se ei sentään ollut kovin jyrkkä, Pisaraturkki tuumi jokseenkin tyytyväisenä. Kissat kiipesivät pitkään, ja tassuja alkoi jo kolottaa. Sää oli kuitenkin lämmin, ja kevyt tuuli viilensi mukavasti turkkia.

Aurinkohuippu tuli ja meni, ja pian kissat olivat vuoren huipulla. Näkymät olivat sanoinkuvailemattoman upeat! Sieltä näki taakse jääneet nummet, ukkospolun ja sen jälkeisen metsän, kissojen kodin. Edessäpäin näkyi lisää nummia, ja niiden jälkeen jossain kaukana häämötti metsänreuna ja pieni ohut sininen vana joka katosi metsään.
- Tuo taitaa olla se joki, josta unessasi kerrottiin, Haukankynsi tajusi.
- Totta, se se varmaan on. Mutta sehän on aivan hirvittävän kaukana! Pisaraturkki huokaisi
turhautuneena.
- Yhdessä me kyllä selviämme tästä, Haukankynsi lohdutti ja painautui naaraan kylkeen.

Pisaraturkki kehräsi vähän piristyneenä.  - Näyttää siltä, että vuorelta alas tulo voisi olla nopeampaa kuin tänne kiipeäminen. Sehän on aika loiva tältä puolelta.

Kissat jatkoivat matkaa ripeämpään tahtiin. Alaspäin oli helppo ja kevyt ravata, ja ei aikaakaan kun he olivat jo alhaalla. Iltahämärä ei ollut enää kaukana, mutta tasaiset nummet näyttivät vielä pidemmiltä kuin yläilmoista.
- Emme mitenkään ehdi tuonne metsään ennen pimeän tuloa, Pisaraturkki totesi. - Pitääkö meidän nyt nukkua taivasalla kuin maaklaanilaiset konsanaan?
- Luulen, että se on ainoa vaihtoehto. Hei, tuollahan on pieni pensas! Haukankynsi osoitti hännällään
pientä pusikkoa.

Lähempää se vaikutti kovin kitukasvuiselta ja surkastuneelta piikkipensaalta, mutta oli ainoa suoja täällä aavalla nummella tumman taivaan alla.

Pisaraturkki saalisti sillä aikaa, kun Haukankynsi laittoi heidän pesäntapaista nukkumasijaansa valmiiksi. Pisaraturkki ei ollut koskaan jahdannut kaneja nummilla Ilmaklaanin tapaan, mutta ei kai se niin vaikeaa voisi olla. Hän kuitenkin havaitsi kanintuoksun jossain lähistöllä, ja lähti jäljittämään sitä. Pian hän näki pulskan kanin etsiskelemässä jotakin - ruokaa varmaan - maasta. Hän tiesi että kani huomaisi hänet pian ellei hän heti iskisi, joten hän päätti olla nopea. Hän hyppäsi jättiloikalla sitä kohti, ja kuin ihmeen kaupalla sai sen kiinni. Naaras tappoi kanin nopeasti ja lähti raahaamaan sitä tyytyväisenä piikkipuskaa kohti.

Kissat söivät kanin puoliksi ja antoivat sitten raikkaan tuulenvireen ja rauhaisan tähtien tuikkeen nukuttaa heidät. Täällä tosiaan tuntui, kuin hopeahännän kissat olisivat olleet paljon lähempänä heitä kuin sankassa metsikössä.

VIILEÄN AAMUN ENSIMMÄISET VALONSÄTEET paistoivat harvan pensaikon läpi suoraan Pisaraturkin kasvoille. Hän siristi silmiään katsoi ympärilleen. Haukankynsi nukkui yhä. Pahaenteiset kuiskaukset ja kummalliset tunteet olivat ottaneet Pisaraturkin jälleen valtaansa. Nyt hän halusi kuitenkin vain jatkaa matkaa ja päästä mahdollisimman pitkälle, ehkä jo metsään asti ennen seuraavaa yötä. Naaras töykki kumppaniaan varovasti kuonollaan, kunnes tämä alkoi raottaa silmiään.
- Aika lähteä, unikeko, Pisaraturkki naukui hilpeästi.
- Joko? Vastahan me kävimme nukkumaan, Haukankynsi marisi kuin laiska oppilas.
- On jo aamu, senkin hölmö karvapallo. Nousehan nyt, Pisaraturkki kiusoitteli.

Haukankynsi huokaisi mutta kampesi itsensä pystyyn. Sitten kaksikko lähti jälleen taivaltamaan nummien yli.

Aurinkohuipun aikaan he olivat jo lähes metsässä.
- Pitäisikö meidän metsästää täällä vai metsässä? Haukankynsi pohti.
- Vasta metsässä. Jäniksien perässä juokseminen ei ole ihan minun juttuni, Pisaraturkki toteaa.
- Mutta mikä tuo on? Haukankynsi huudahtaa yllättäen.

Vähän kauempana maassa lojui pieni ruskea mytty. Kissat hölkkäsivät sen luokse ripeästi ja järkyttyivät.
- Kuollut kissanpentu! Tai verestä päätellen tapettu…, Haukankynsi mutisi.
- Kuka tai mikä tekisi näin? Pisaraturkki maukui mietteliäisenä ja samalla vihaisena sille joka oli
tämän takana.

Kissat tutkivat niin ajatuksissaan tuota pientä ruumista, etteivät huomanneet kun heidän ylleen laskeutui varjo.
- Pi-pisaraturkki, Haukankynsi sammalsi.

Pisaraturkki kiepahti ympäri ja huomasi yllättäen jäntevän ja ilmiselvästi vihaisen ketun takanaan. Monien vuodenaikojen pituiselta tuntuneen sekuntin ajan he tuijottivat tiukasti toisiaan. Sitten naaraskettu hyökkäsi äristen Pisaraturkin kimppuun. Terävät kynnet raastoivat hänen lapojaan, mutta hän pisti vastaan. Hän onnistui irtautua ketun tiukasta otteesta, kiepahtaa tämän taakse ja hypätä sen selkään. Sieltä käsin hän näykkäisi napakasti ketun korvaa, joka sai tämän ulvahtamaan, ja raapi kynnet mahdollisimman esillä tämän selkää. Yhtäkkiä kettu kiepautti hänet kuitenkin alleen sai hänet puristuksiin maata vasten. Pisaraturkin epätoivoinen takajaloillaan ketun vatsan takominen ei tuntunut tehoavan ollenkaan. Ketun hampaat tavoittelivat jo hänen kurkkuaan, kun yllättäen sen paino lähti hänen päältään ja hän pääsi kömpimään pystyyn. Haukankynsi oli tarttunut tiukasti ketun selkään, ja Pisaraturkki juoksi varmistamaan, ettei kettu tällä kertaa pääsisi kierähtämään ja jättämään kissaa painonsa alle kuten se Pisaraturkille teki. Yhdessä he taistelivat kettua vastaan hännät vihaisesti huitoen ja käpälät viuhuen, kunnes tämä luovutti ja loikki häntä koipien välissä pois.

Molemmat kissat jäivät huohottamaan yllätyshyökkäyksestä uupuneina maahan.
- Mistä tuo tuli? Pisaraturkki jupisi.
- En tiedä, mutta nyt se on ohi. Ja ainakin selvitimme, mistä tuo kissanruumis on peräisin,
Haukankynsi totesi.

Pisaraturkki nyökkäsi ja tutki kumppaninsa vammoja. - Tuliko sinulle pahempia jälkiä? Minä olen kunnossa.
- Totta puhuen nuo raapimajäljet kyljessäni ovat ikävän kipeät, tämä myönsi ja käänsi kylkensä naarasta kohti.

Siinä oli jokunen syvä viilto, joista valunut veri oli värjännyt Haukankynnen turkin siltä kohdalta punaiseksi. Verentulo näytti kuitenkin hiljentyneen, ja nyt sitä tihkui vain hiljalleen.
- Näyttää aika pahalta. Selviätkö metsään asti? Täältä tuskin löytyy mitään paria hämähäkinseittiä kummempaa tuohon, Pisaraturkki maukui.
- Selviän. Eivät nämä nyt niin pahat ole, Haukankynsi vähätteli.
- Hyvä. No, eiköhän olisi parasta jatkaa matkaa. Vai pitäisikö tuo haudata? Pisaraturkki osoitti hännällään ruumista.
- Varmaan kannattaisi. Haudataan se tähän, ja jatketaan.

Kissat kaivoivat hiljaisuuden vallitessa pehmeään nummimaahan kuopan, laskivat ruskean pennun siihen, ja peittivät sen. Sitten kaksikko jatkoi taivallusta kohti pian edessä aukeavaa metsää.

Luku 3

METSÄ AVAUTUI SYNKKÄNÄ kissojen edessä. Kuollut pentu pyöri yhä kummankin kissan mielessä, vaikka he miten yrittivät ajatella muuta. He kävelivät kuusikon keskellä eteenpäin, ja alkoivat pian kuulla veden solinaa.
- Joki! Pisaraturkki hihkaisi ja pinkaisi juoksuun.

Pian metsän keskellä avautui pieni aukio, jonka keskellä joki alkoi. Se tuli jostain maan alta ja solisi kirkkaana ja puhtaana pinnalle. Kissat riensivät sen äärelle ja joivat monta kulausta kylmää, raikasta vettä.
- Aah. Tuntui jo, että kieleni rapisee kuivana olemattomiin, Haukankynsi vitsaili.
- No niin minustakin. Mutta katsotaanpa nyt, löytyisikö täältä jotain noihin haavoihisi. Piisku olisi
erinomaista, mutta hierakkakin käy.

Naaras kuvaili kumppanilleen yrttien ulkomuodot ja he hajaantuivat etsimään.
- Tavataan tässä joen alkupäässä kun aurinko on laskenut, Haukankynsi päätti ja lähti vastakkaiseen suuntaan Pisaraturkin kanssa.

Pisaraturkki oli etsinyt jo iät ja ajat, kun yhtäkkiä vihreä kasvi punaisine pienine kukkineen löytyi. Kasveja oli vain muutama, mutta se oli parempi kuin ei mitään, Pisaraturkki tuumi. Hän keräsi varovasti kasvit ja nousi, ja oli törmätä yllättäen Mustaan naaraskissaan.
- Oho, en huomannut sinua, Pisaraturkki mumisi kasvit suussaan.

Kissa oli pieni ja katsoi häntä epäluuloisesti, mutta ei vaikuttanut vihaiselta.

Pisaraturkki laski hierakat suustaan ja esitteli itsensä.
- Olen Pisaraturkki, ja olen kumppanini Haukankynnen kanssa matkalla joen päähän, järvelle. Ja nämä kasvit, Pisaraturkki nyökkäsi yrtteihin, - Ne ovat kumppanini haavoihin. Hän sai ne ketun hyökkäyksestä.

Naaras näytti järkyttyvän vielä enemmän kun Pisaraturkki mainitsi heidän kohtaamansa pedon.
- Olen Hippu. Mi- minä etsin parikuista pentuani. Eräänä ihan normaalina aamuna tässä lähiaikoina hän vain hävisi, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen. Osaisittekohan te auttaa? Kun vain se kettu ei olisi…, naaras mumisi kunnes Pisaraturkki keskeytti hänet.
-Pahoin pelkään, että pentusi on… hän on kuollut. Löysimme tuolta nummilta pienen ruskean
ruumiin, eikä aikaakaan kun kettu tuli sinne. Epäilemme, että se on napannut pentusi.

Laskeutui hiljaisuus. Hippu katsoi tyhjyyten hetken aivan hievahtamatta, kunnes hän alkoi mouruta surumielisesti.
- Pentuni! Minun rakas pentuni on kuollut!
- Mitä sinä täällä mölyät, Pisaraturkki? Löysitkö sitä hierakkaa… kuka tuo on? Haukankynsi ilmestyi
yllättäen metsästä.

Pisaraturkki selitti tilanteen nopeasti kollille.
- Ei hätää, Hippu, me hautasimme pentusi. Ja uskoaksemme se kettu ei aio ottaa kissojen kanssa yhteen vielä hetkeen, hän rauhoitteli.
- Tiedätkö, onko täällä muita vaaroja kuin kettu, näillä main? Pisaraturkki kysyi Hipun rauhoituttua.

Tämä nyökkäsi ja kertoi pienestä kaksijalkalasta pian metsän jälkeen.
- Kiitokseksi siitä, että löysitte pentuni ja karkotitte ketun, voin auttaa teidät kaksijalkalan läpi. Siellä on lähinnä vanhempia, lempeitä kaksijalkoja eikä paljoa hirviöitä. Tunnen paikan aika hyvin, koska Pähkinän - pentuni - isä asuu siellä.
- Kiitos, kiitos paljon! Nyt meidän kuitenkin pitää varmaan löytää joku hyvä nukkumapaikka. Ja laittaa tätä hierakkaa haavoihisi, Haukankynsi.

SEURAAVIEN PÄIVIEN AIKANA kissat pääsivät metsän läpi kaksijalkalaan. Se oli Hipun kuvailun mukaan suhteellisen rauhaisa ja pienehkö. Haukankynnen haavat olivat alkaneet jo parantua. Kun Pisaraturkki kertoi Hipulle neljästä kissasta, jotka asuivat järvellä, hän kertoi kuulleensa heistä.
- Emonemoni kertoi noista kissoista minulle tarinoita ollessani ihan pikkupentu. Silloin tietysti uskoin niiden olevan totta, mutta en tosiaankaan enää.

Kaksijalkalassa vastaan tuli vain pari pahaista räksyttävää koiraa ja yksi äkäinen vanha kaksijalka, mutta pian se oli jo ohi.
- Kiitos Hippu. Ilman apuasi emme olisi taatusti löytäneet noin nopeasti pois tuolta. Toivottavasti tapaamme vielä paluumatkalla.

Pieni, melko hiljainen naaras nyökkäsi, heilautti vielä häntäänsä ja kääntyi pois. Niin kaksikon matka jatkui taas.

Seuraavana päivänä kaksijalkala oli jäänyt kauas taakse ja avoimet kovat ja muovatut maat sekä pellot olivat vaihtuneet taas metsikköön. Oli melkein aurinkohuippu, kun omituinen kiljuva ääni kantautui kissojen korviin.
- Onkohan jokin eläin pulassa? Pisaraturkki huolestui.
- Ei, tuo kuulostaa paremminkin kaksijalanpentujen kiljunnalta. Kierretään ne kaukaa, Haukankynsi
naukui.

He lähestyivät ääniä hiljaa ja alkoivat kiertää niitä vaivihkaa. Kaikki vaikutti menevän hyvin kunnes kissat kuulivat takaansa räsähdyksen ja äänekkään kiljaisun. Kaksi kaksijalkojen naaraspentua olivat ilmeisesti onnistuneet hämäämään heitä jo olivat nyt aivan heidän kannoillaan. Kun ne huomasivat kissat, ne lähtivät juosten ja kiljuen heitä kohti. Pisaraturkki ja Haukankynsi lähtivät heti hillittömään juoksuun tietämättä, mihin olivat menossa. Pennut kuuluivat yhä heidän kintereillään, ja vaikutti jo, kuin ne olisivat pian saaneet heidät kiinni muuta yhtäkkiä puinen, korkeahko aita ilmestyi heidän eteensä.
- Hypätään tuonne, sieltä he eivät meitä saa! Haukankynsi huohotti.

Pisaraturkki kuuli naaraspentujen tulevan jo. Hän ehti juuri ja juuri hypätä, kun pitkät käpälät yrittivät napata hänet. Aidan päältä kissat katselivat alas kaksijalkoihin. Ne nurisivat pettyneesti mutta yrittivät vielä napata heitä hypäten. Se ei kuitenkaan toiminut, ja ne lähtivät pian pesäänsä kohti.

Kissat hyppäsivät aidalta sen toiselle puolen. Jokea ei enää kuulunut tai näkynyt.
- Missähän me olemme? Pisaraturkki mietti katsellen ympärilleen.
- En tiedä, mutta alkaa tulla jo pimeä. Mitä jos nukkuisimme jossain täällä ja etsisimme joen
aamulla? Haukankynsi ehdotti haukotellen.
- Hyvä idea, Pisaraturkki myötäili.

He löysivät suojaisan pesän kahden kivenlohkareen välisestä kolosta, ja vaipuivat pian uneen.
- Vesi haluaa virrata! Pisaraturkki, kuuletko joen kohinan tuollapäin?

Hunajalehden pehmeä ääni kantautui taas naaraan uniin. Hän oli yhä siellä kivenlohkareiden alla, mutta huomasi kuitenkin kuulevansa veden kohinan jostain kauempaa.
- Hunajalehti! Miten minä nyt kuulen joen, vaikka aiemmin en? Pisaraturkki maukui ihmeissään.
- Tule, niin näytän, Hunajalehti sanoi.

Kissat kävelivät metsän poikki sen kaksijalkojen aidan suuntaisesti jonkun matkaa, ja yhtäkkiä joen äänet voimistuivat. Se tulikin yllättävän pian esiin puiden takaa.
- Kiitos, Hunajalehti! Tästä oli meille paljon apua!

Naaras vain nyökkäsi. - Muista kuitenkin, että ilman ilmaa ei vesi virtaa, eikä ilman maata tuli roihua. Jokaisen on elettävä tasapainossa ja ymmärrettävä toistensa tärkeys.
- Niinhän se on… mutta kertoisitko jo, mihin vihjaat tällä kaikella? Pisaraturkki naukui hitusen turhautuneena.
- Se sinulle aikanaan selviää…

Aamulla kissat metsästivät ja lähtivät jo varhain matkaan. Pisaraturkki ei halunnut kertoa kumppanilleen unesta, mutta sanoi kuulleensa joen pauhun aivan herättyään.
- Eikös kuulo olekin parhaimmillaan silloin, kun on juuri vasta herännyt? Hän yritti selittää.

He olivat löytäneetkin pian joen, ja Pisaraturkki kiitti siitä tähtiklaania. Matka jatkui rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä Pisaraturkki alkoi aistia ilmassa kummallisia tuoksuja.
- Täällähän haisee aivan kuin… järvi! Ja jotain muutakin kummallista, hän hihkaisi ja kiristi tahtia.

He juoksivat kunnes puut harvenivat ja aurinko alkoi näkyä selkeämmin. Ja sitten se tuli esiin. Kirkas, tyyni auringon valaisema järvi jonka rannalla lekotteli neljä kissaa.

Luku 4

PISARATURKKI JA HAUKANKYNSI lähestyivät kissoja. Oli liekinvärinen naaras, vaaleanharmaa kolli, rusehtava kolli ja juovikas naaras. Kun kaksikko oli tarpeeksi lähellä kissoja, jotka eivät näyttäneet laisinkaan huomaavan heitä, Pisaraturkki rohkeni maukua: - Hei! Me taidamme etsiä teitä.

Kissat kääntyivät heitä kohti ja vaikka Pisaraturkki olisi odottanut heidän kummastelevan, ilmeet muuttuivatkin riemastuneiksi.
- Te tulitte! Vihdoin te tulitte! Liekinvärinen naaras hihkui.
- Te siis tiesitte? Haukankynsi ihmetteli.
- Totta kai! ‘Tulee kaksi kissaa, jotka kertovat teille lisää ja johdattavat klaanien luokse.’. Niin
Hunajalehti meille kertoi, Harmaa kolli maukui.
- Onko Hunajalehti käynyt teidänkin unissanne? Pisaraturkki hämmästeli.

Miten klaanikissojen esi-isät voivat päästä myös ei-klaanikissojen uniin?
- Kyllä, sen yhden ainoan kerran ehkä puoli kuuta sitten. Hän sanoi, että meidän erityistaitojamme tarvitaan joissain kaukaisissa klaaneissa. Liekinvärinen naukui.
- Mitä erityistaitoja teillä on? Haukankynsi kysyi.

Niin kaikki kertoivat omista taidoistaan. Liekinvärinen naaras osasi käsitellä tulta. Hän näytti, miten sytytti pienen roihun tuleen mutta kertoi, että osasi tehdä isommankin. Harmaa juovikas naaras näytti miten sai järvestä tulevan veden virtaamaan miten ja minne halusi. Ruskea kolli osasi omien sanojensa mukaan ‘sitoa’ kissan kuin kissan maahan. Hän pystyi pitämään kissa paikoillaan vaikka tämä yritti liikkua. Ja viimeisenä, harmaa kolli näytti miten loi ison tuulenpuuskan- tyhjästä. Sitten he kaikki vielä yhdessä näyttivät, kuinka he pystyivät hyödyntämään näitä taitoja vaikkapa taistelussa.

Pisaraturkki ja Haukankynsi tuijottivat kissoja suu auki koko sen ajan, kun he näyttivät taitojaan.
- Mitä, nämäkö ovat ne erityistaidot joita teillä ei ole? Ruskea kolli ihmetteli.
- Ky-kyllä. Emmekä me ole koskaan edes tienneet että mikään tuollainen voisi olla mahdollista,
Pisaraturkki maukui Haukankynnen nyökytellessä.

Sitten oli kaksikon vuoro kertoa metsästä. He kertoivat miten kissat elivät ja toimivat, sekä siitä miten he olivat lähteneet matkaan.
- Meidän olisi varmaan hyvä lähteä jo pian, Haukankynsi maukui. - Jos te siis tulette?
- Tottakai tulemme! Joka kissa hihkaisi innoissaan kuin yhdestä suusta.
- No siinä tapauksessa meidän olisi hyvä varmaan esittäytyä toisillemme, Pisaraturkki kehräsi hilpeästi.
- Minä olen Pisaraturkki ja tässä on kumppanini Haukankynsi.

Liekinvärinen naaras nyökkäsi. - Kivat nimet! Hän kehaisi.

Sitten hän osoitti hännällään kutakin vieressään seisovaa kissaa.
- Minä olen Tuli. Tässä ovat Ilma, Vesi ja Maa.

- Laura. A -

Sanasto

Kaksijalka - Ihminen

Kaksijalkala - Ihmisten kylä tai kaupunki

Kuu - Kuukausi

Ukkospolku - Asfalttitie

Hirviö - Auto

Hopeahäntä - Linnunrata. Kissat uskovat että Tähtiklaanin kissat asuvat täällä.

(Pienet ukkospolut ovat hiekkateitä)

Hiirenkorva - Kevät

Viherlehti - Kesä

Lehtisade - Syksy

Lehtikato - Talvi

Klaani - Klaanissa on aina päällikkö, varapäällikkö, parantaja ja sotureita. Sotureilla on soturioppilaita, mutta ei joka soturilla. Pennut ovat alle kuuden kuun ikäisiä, ja kun he ovat sen ikäisiä, heistä tulee oppilaita.

Tähtiklaani - Kaikki menehtyneet kissat pääsevät Tähtiklaaniin. Sieltä he voivat tulla parantajien uniin ja kertoa, jos on tulossa vaaroja. Julmat ja vallanhimoiset kissat eivät pääse Tähtiklaaniin, he joutuvat Pimeyden metsään.

Pahoittelut, että tämän julkaisussa kestin, olin unohtanut asian kokonaan!
P.S. jos vuorosanat näkyvät harmaina, pahoittelut. Blogger ei oikein toimi :/