Ratsastusleiri

Moikka!

Kuten otsikosta jo saatoitte huomata, tällä kertaa kerron ratsastusleiristäni joka oli 4.-6.7 eli kolme päivää. Se oli siis päiväleiri eli aamu yhdeksästä puoli viiteen illalla joka päivä. Leirillä oli kaksi tuntia ratsastusta per päivä, aamulla ja illalla, ja lounas, sen jälkiruoka ja välipala. Jokaisena pävänä olin minä, ja yhdet siskokset, ja sitten yksi ns. vieraileva :D. Äitini tuli kuvailemaan parille tunnille, ja tämäkin on hänen ottamansa kuva =). 
4.7

Ensimmäisenä päivänä, ensmmäisellä tunnillani sain mennä rautiaalla shetlanninponilla Akulla. Aku saattaa sitä hoitaessa pyöriä karsinassa ellei siitä pidä kiinni ja tehdä kaikenlaista muuta sellaista. Laitoin Akun siis harjauksen ja varustamisen ajaksi kiinni.
Tunti meni hyvin, ja tykkään ratsastaa Akulla koska se on kiltti ja sen saa aika helposti laukkaan. Menimme kentällä, ja meille laitettiin joka kulmaan keila joka piti kiertää jotta saamme tehtyä suoremmat urat ilman aidan "apua". Niistä tulikin tosi hienot mutta kun meidän piti laukata, ei oikein onnistunut. Kultsin, Akua hieman isomman shettiksen kanssa oli hieman ongelmia, mutta sain siitä huolimatta parit laukat nostettua. Sen jälkeen minun piti toimia Kultsin ja sitä hieman isomman mustankimon Puksun vetoapuna, joten ravasin heidän edessä ja he koittivat sitten laukata. Se onnistui ihan kohtuullisen hyvin. Tunnin jälkeen harjasimme ponit ja hoidimme varusteet kuntoon, ja sitten menimme syömään. 
Ruokana oli spagettia ja jauhelihakastiketta, ja jälkiruokana hedelmäsalaattia. Se oli tosi hyvää.

Seuraavaksi me menimme siivoamaan vanhaan talliin (tässä tallissa on ollut kaikki ponit ennen ja se on paljon vanhempi kuin uusi talli, jossa on nykyään kaikki ponit ja hevoset Kultsia ja Puksua lukuunottamatta.) Kultsin ja Puksun karsinat, vaihtamaan niiden vedet ja lakaisemaan käytävän. Se sujui meiltä nopeasti. Minä jaoin työt koska olin vanhin ja käynyt tällä tallilla eniten. Kaksi siivosi Puksun karsinaa, yksi vaihtoi sen karsinan veden ja yksi lakaisi käytävää. Sitten vaihdettiin. Sitten kävimme kippaamassa kottikärryt lantalaan.
Sen jälkeen harjoittelimme valjaiden pukemista ensin kaikki yhdessä, avustettuna Puksulle ja sitten pareittain, minä ja parini Nakkelle (nakesta kuvia postauksen lopussa) ja toinen pari puksulle. Meidän tarvitsi kysyä vain pari kertaa apua. Se oli yllättävän helppoa!

Pian me syötiin jo välipala, pullaa ja mehua, ja sitten menimme seuraavalle tunnille jolla menin jälleen Akulla. Tunnilla oli rata joka tehtiin yksitellen. Aluksi toisella pitkällä sivulla oli kolme keilaa jotka piti pujotella, sitten käännyttiin keskihalkaisijalle jonka alussa oli vihreä tynnyri jonka päällä oli siilipehmolelu. Se piti ottaa käteen, kiertää keskihalkaisijan lopussa oleva keila ja palata takaisin. Sitten piti jättää siili tynnyri päälle, mennä takaisin uralle ja toisille pitkälle sivulle jonka loppuun oli tehty pieni este, ei maapuomi mutta pieni kuitenkin. Siirryttiin raviin tai laukkaan ja hypättiin este. Sitten oli seuraavan vuoro.
Pian me aloimme kiertää kaikki samaan aikaan rataa ja keskihalkaisijalla ei tarvinnut enää ottaa siiliä käteen. Seuraavaksi meitä kaikkia pyydettiin hyppäämään laukassa este. Aluksi se meni vähän niin ja noin, toisiksi viimeisellä kerralla jalustin irtosi mutta pysyin kyydissä ja ylitettiin este, mutta viimeinen hyppy oli lähes täydellinen. 
Tunnin jälkeen hoidettiin ponit pois ja oli jo aika lähteä kotiin.

5.7

Seuraavana päivänä äitini vei minut tallille ja tuli samalla kuvaamaan ensimmäistä tuntiani. Sain mennä Donilla joka on hevosen kokoinen poni. Olen mennyt Donilla vain kaksi kertaa aiemmin, ensimmäisen tuntini ja yhden tunnin ilman satulaa xD. Se oli kiltti harjattaessa eikä sitä tarvinnut laittaa kiinni koska se seisoi ihan hiljaa paikallaan. Satulan laittokin sujui, mutta suitsiessa koitti nostaa päätään ja minä 140-senttisenä en luonnollisesti onnistunut kuolainten laitossa ilman apua :D. 
Tunnilla teimme melko samanlaisia juttuja kuin aiemminkin, mutta koska Donilla on sen verran vähän säätövaraa jalustimissa, ja kieputin hihnat vain kerran jalustimen ympäri, että se teki hommasta hieman haastavampaa. Lopputunnista tunsin löytäneemme yhteisen sävelen, ja pääsimme vähän laukkaamaankin. 





Tunnin jälkeen hoidimme ponit pois ja menimme syömään. Ruokana oli muusia ja nauravia nakkeja, ja jälkkäriksi trio- jäätelöä.
 Syömisen jälkeen saimmekin vähän jännittävämmän tehtävän: valjastaa Aku ja harjoitella sen ajamista! Kun Aku oli valmis, meidän ratsastuksenopettaja näytti meille miten ajaessa lisätään vauhtia pysäytetään, käännetään ponia ja niin edespäin. Sitten menimme pellolle ja saimme harjoitella siellä pareittain, ja pareja vaihdettiin aina joka kierroksella. Saimme ravata joka oli aika hurjaa, kn kukaan meistä ei ollut ajanut askeltakaan kärryllä ihan itse. Se oli toisaalta aika monimukaista, mutta paljon kuvittelemaani helpompaa ja hauskempaa. 
Ajamisen jälkeen saimme ottaa Akulta varusteet pois ja viedä kärryt vanhan tallin vintille. En ollut käynyt siellä ennen, ja siellä oli ainakin kahdet kärryt meidän käyttämiemme lisäksi. Sitten menimme syömään välipalaa, joka oli jälleen pullaa, mutta tälläkertaa söimme pihalla koska ilma oli parempi kuin eilen. 

Sitten alkoi toinen tuntimme, jolla menimme kaikki samoilla hevosilla, mutta ilman satulaa. Kuulostaa oudolta, että olen mennyt suunnilleen neljä kertaa ilman satulaa, ja kaksi niistä Donilla jolla olen muuten ratsastanut tämän leirin jälkeen neljä kertaa... oli kuitenkin helpompi hoitaa hevoset kun ei tarvinnut harjata ihan niin paljoa eikä satuloida.
Tunnilla menimme maneesiin ja siellä sitten menimme käyntiä ja ravailimme. Yksi tyttö kuitenkin laukkasi koska hän meni Kultsilla, jolla on tosi helppo nostaa laukka eikä se ole niin korkea että tippuminenkaan paljoa sattuisi. 
Jälleen, tunnin jälkeen hoidimme ponit kuntoon, ja oli kotiinlähdön aika.

6.7

Viimeisenä päivänä sain toivomani ponin ensimmäiselle tunnille, nimittäin Puksun jolla en ollut ennen mennyt (syy siihen selvisikin kantapään kautta...). Puksulla käytetään lännensatulaa joka on mulle ihan okei. Puksu laitettiin käytävälle harjauksen ja varustamisen ajaksi. Puksu on siis kimo, eli valkoinen ja sillä on mustia pilkkuja sen etu- ja takaosissa. Siinä ei ole kuitenkaan niin paljon pilkkuja että se olisi kärpäskimo, vaan värin nimi on mustankimo. 
Tunnilla olimme aluksi kentällä alkukäynnit ja sitten menimme maneesiin. Siellä oli kolme puomia peräkkäin joiden yli käveltiin alussa. Sitten me aloimme mennä niitä ravissa mutta yhdellä kerralla kaikki ei mennyt ihan nappiin. Doni meni edelläni, ja ennen estettä lähti yhtäkkiä laukkaan ravin sijasta ja minulla kun oli vähän liian löysät ohjat Puksu pukitti minut alas selästä, ei sentään -kaulan yli- ja lähti pukkilaukkaa Donin perään. Minua ei sattunut paljoa, jonkin verran mutta kapusin tietysti heti takaisin selkään. Lopputunnin menimme estettä vuorotellen.
Tunnin jälkeen menimme syömään, ja meillä oli ranskalaisia, lihapullia ja nakkeja. Jälkkäriksi oli taas jäätelöä, ja syömisen jälkeen olimme hetken sisällä teimme sellaista että joku piirtää ja muut arvaa.
Sitten menimme siivoamaan Puksun ja Kultsin karsinat.
Siivottuamme  me saimme pintelöidä Donin jalkoja, ja olin pintelöinyt vain muutaman kerran aiemmin. Sitten pintelöimme toistemme jalkoja, ja lopuksi mun kaikki raajat pintelöitiin joka tuntui tosi oudolta!
Sitten oli välipala, köyhiä ritareita jotka oli ihan sika hyviä, ja viimeinen tunti. 
Sain mennä Nakella, joka on varmaan mun lempi poni. Se on samankokoinen kuin Aku, eli tosi pieni ja sillä on tosi lyhyet raviaskeleet. Sillä oli kuitenkin kiva mennä. 
Tunnilla en saanut Nakkea ollenkaan laukkaamaan joka harmitti mua aika paljon. Sain kuitenkin ihan hyvää ravia ja muutenkin se meni ihan kiltisti. Noin puolivälissä meille tehtiin pieni esterata ja huomasin äitini ilmestyneen jo kuvaamaan minua. Kaikki saivat mennä radan kaksi kertaa. Ekalla kerralla Nakke ohitti yhden esteen mutta sain sen kyllä menemään sen toisella yrityksellä. Toinen kierros meni hyvin ja sain Naken hetkeksi laukkaan viimeisen esteen jälkeen. 
Sitten meille annettiin leirin päätteeksi pienet karkkipussit, ja Nakke kylläkin pelkäsi minun pussini rapinaa. Sain sen kuitenkin hallintaan ja äitini otti pussin. Kun lähdimme maneesilta saimme vielä yhden hyvän kuvan minusta ja Nakesta lupiinien edessä.




Topi =)


Sitten olikin jo aika lopettaa leiri. Oli oikein mukavaa, ja oli kiva ystävystyä uusiin ihmisiin. Tämä olikin kolmas leirini, aiemmin olen ollut yhdellä kesäleirillä ja yhdellä pääsiäisleirillä.

Tällä kertaa vähän pidempi postaus, toivottasti edes joku jaksoi lukea kokonaan =)!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suosituimmat postaukset

Bullet Journal - mikä se on?

Joulukalenteri luukku 20: Schleich- kuvia

Marsujen kuulumiset

Ensimmäinen postaukseni