Ylöjärvellä

Moikka!

Tällä kertaa pääsin kirjoittamaan tänne uutta tekstiä aika nopeasti edellisen jälkeen :).

Olin siis jälleen sukulaisillani, tällä kertaa Ylöjärvellä äidin puolen mummulassa. Menin sinne koska vanhempani ja veljeni olivat keikalla. Olin siellä kaksi yötä.

Kun tulin mummulle perjantai-itana, niin mä muistin yhen hyvän kiipeilypuun mummun talon lähellä koska kerran käveltiin siitä ohi. Se on siis sellanen kuusi jossa on paksut oksat, se on korkee ja paksu ja neulaset ei tuu tielle. Tässä yks kuva musta kiipeemässä jonka mun mummu otti.

Sitten aamuna me haettiin mun serkku ja mummuni kaveri koska lähdimme Pinsiön Yltä ja alta- taideteokselle ja Puuvuorelle (jos ette tiedä mitä paikkoja nuo on, laitan niistä tähän kohta kuvia ja voitte googlettaa). Mummuni kaveri otti myös shetlanninlammaskoiransa mukaan matkaan. Sen nimi oli Mörö, ja se oli pentu. Laitan tähän postaukseen siitäkin kuvia. Ensin menimme Yltä ja alta taideteokselle (koska ajoimme Puuvuoresta ohi :´D). Siellä sain taluttaa Möröä ja se oli tosi kivaa. Kiersimme sitä ympäri ja huomasimme, että yhteen putkista oli tungettu keppejä niin että siitä ei voinut kulkea, kumma juttu. Kun olimme menneet putkista ali ja vähän niiden päältäkin, kiipesimme aika jyrkää mäkeä pitkin laavulle, josta näki hyvin koko taideteoksen ja sai otettua hyviä kuvia siitä. Tämä kuva on myös otettu sieltä.

Seuraavaksi ajoimme Puuvuorelle. Kiipesimme sen huipulle ja kuvitelkaa vaan kuinka raskasta se oli lopussa kun talutin yhä Möröä. Mitä ylemmäs nimittäin meni, sitä jyrkempi mäestä tuli. Huomasin samalla että puut olivat kasvaneet tosi paljon siitä kun kävin täällä viimeksi eli vuosi sitten. Kun olimme päässeet ylös, lähdimme melkein heti takaisin alas joka oli aluksi jopa vaikeampaa kuin nousu, nimittäin Mörö veti ihan reippaasti eteenpäin ja meinasin jo melkein kaatua. Pääsin sentään jalat maassa ja yhtenä kappaleena alas, muut kun tulivat suunnilleen kontaten jyrkimmät kohdat xD. Tämän jälkeen kiersimme koko Puuvuoren kerran ympäri ja matka oli peräti kilometrin. Oli ihan tosi kuuma ja alkoi olla kova jano. Onneksi menimme kävelyn jälkeen mummuni kaverin luo juomaan mehua. Tässä vielä kuva Puuvuoresta. Siitä ei tullut kovin hyvä mutta ihan sama...

Sitten kun olimme tulleet mummuni kaverille leikimme minun, serkkuni ja Mörön kanssa pihalla. Tässä on nämä kuvat jotka sain napattua hänestä.
Mörö saattaa näyttää joissain näissä
 kuvissa isommalta kuin se on mutta 
se on oikeasti vasta sellainen melko
 pieni puolivuotinen sylikoira. Se kyllä
 kasvaa vielä isommaksi iän myötä.



Vikana päivänä menimme serkkuni ja mummuni kaverin kanssa mattopyykille, ja minä pesin mummuni kanssa hänen keittiön mattonsa. En ole ennen ollut mattopyykillä mutta se oli kyllä ihan kivaa. Sen jälkeen menin vielä rannalle uimaan ja serkkuni tuli kahlaamaan veteen. Vesi oli ihan lämmintä. 
Mummulla me leivoimme piirakkaa ja kun se oli valmis, lähdin serkulleni vielä hetkeksi aikaa ennen lähtöä. Aluksi pompimme trampalla ja sitten otimme vielä vesi-ilmapalloja sinne mukaan. Niitä oli tosi hauskaa rikkoa! Sain heiltä myös myöhäisen syntymäpäivälahjan jossa oli muunmuassa paita ja korvikset, mutta paras oli varmasti pihakoristeeksi tarkoitettu sammakko, jossa on liiketunnistin ja aina kun se huomaa liikettä niin se kurnuttaa. Koitimme kotiin tullessamme isäni ja veljeni kanssa pelästyttää illalla töistä tulevan äitini piilottamalla se heti oven eteen jotta hän luulisi sisällä olevan oikea sammakko. Hän ei kuitenkan valitettavasti mennyt lankaan mutta ehkä joku muu joskus pelästyy sitä koska jätimme sen ulkoportaille. 

Mutta tässä varmaan kaikki tältä kerralta, moikka ja hyvää loppupäivää! Kysymyksiä saa yhä laittaa jos mieleen tulee! Ps. Kaikki kuvat on kännykällä otettuja joten laatu on sen mukaista :P.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suosituimmat postaukset

Bullet Journal - mikä se on?

Joulukalenteri luukku 20: Schleich- kuvia

Marsujen kuulumiset

Ensimmäinen postaukseni